STUDIO MAJAMAA

ABOUT

award winning portrait, wedding & advertising photographer.

6776.jpg

Lauri.

Vuoden 2016 Vuoden hääkuva -kilpailussa miljööhääkuva-sarjassa tuomariston kunniamaininnalla palkittu Hää-, henkilö- ja mainoskuvaukseen erikoistunut valokuvaaja.

Omasta mielestäni on vanhanaikainen käsitys, että henkilökuvien ja potrettien pitäisi olla aina niitä jäykänoloisia ja jäykästi poseerattuja studiokuvia. On myöskin vanhanaikainen ajatus, että kuvassa pitäisi aina hymyillä. Kuvan pitäisi tuoda esiin kuvatun henkilön persoonaa, oli kyseessä sitten leveästi hymyilevä yltiöpositiivinen ilopilleri tai vaikka hieman totisempi henkilö. Toteutan mielelläni kaikenlaiset ideat kuviksi ja useimmiten vain mielikuvitus onkin rajana kuville. Kerro siis rohkeasti, minkälaisia kuvia haluaisit itsestäsi. 

Teen hääkuvauksissa pääasiassa kokopäivän dokumentaarisia hääkuvauksia, joissa pyrin tallentamaan muistoiksi ne kaikki pienetkin ikimuistoiset hetket, joita päivän aikana tapahtuu,aina aamun valmistautumisesta yöhön asti kestäviin juhliin. Kuvaan tietenkin myös halutessanne lyhyemmätkin keikat tai halutessanne vaikka vain potretit sekä vihkitilaisuuden kirkolla. Kerro siis minkälainen on teidän tarpeenne kuvaukselle ja teen mielelläni tarjouksen.

Toteutan kaikki yrityskuvaukset, on kyseessä sitten henkilöstön, kuin yritysten tapahtumien tai vaikka mainosten ja internet-sivuston sisällön kuvaamisesta. Ota yhteyttä ja kerro kuvauksen tarpeesta, niin teen mielelläni tarjouksen.